Jussu 5 v. Oulussa

Teini ja 1. kitara. Se oli Landola.

Kuinka minusta tuli minä - musiikillisesti. Lyhyt versio suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä.

 

LAPSUUS JA NUORUUS

 

Synnyin Oulussa 12.5.1965 ja  innostuin musiikista jo varhain, vaikka vanhemmat eivät muusikoita olleetkaan (äitini on psykiatri ja isä oli sähköinsinööri). Kodissa soi musiikki ja kaikki neljä sisarustani soittivat jotain instrumenttia. Pikkusisko pianoa, pikkuveli huilua, isoveli kitaraa ja isosisko selloa. Jostain syystä minua ei soittotunneille laitettu vaan harrastin yleisurheilua monta vuotta. Harjoittelin ja kilpailin aitajuoksussa ihan tosissani kuusitoistavuotiaaksi asti, kunnes kaatuminen kilpailuissa ja siitä aiheutunut polvivamma pysäytti juoksuharrastuksen.

 

Perheeni muutti Oulusta Turkuun ollessani kuusivuotias ja parin vuoden päästä Kaarinan Kuusistoon, meren rannalle. Siellä noin viidesluokkalaisena tartuin ensimmäistä kertaa isoveljeni Karin akustiseen kitaraan ja sen jälkeen kitara olikin vakituisesti huoneessani. Ensimmäisen sykäyksen rock- ja popmusiikkin olin saanut isosiskoni kaseteilta, joita ekaluokkalaisena - aina yksin kotiin jäätyäni - kuuntelin lähinnä David Bowieta ja Alice Cooperia. Kun sitten jossain vaiheessa näin jossain televisio-ohjelmassa Uriah Heepin vetävän Easy Living -kappaleen, uravalintani oli selvä. Vaikka harrastin urheilua, olin jo nuorena vakiovieras Turun pääkirjaston musiikkiosastolla, missä kävin kuuntelemassa monet klassikkolevyt läpi. Lainasin myös nuottikirjoja ja harjoittelin pikkuhiljaa kitaran perusteita.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukioiässä ja vähän sen jälkeen. soitin myös kitaransoittokaverini Timo Rannan perustamssa T.Vox -kokoonpanossa. Timo oli laillani innostunut biisien teosta ja hänellä oli hieno tyylitaju ja hän oli perillä englantilaisista uuden aallon ja syntikkamuodin mukanaan tuomista bändeistä ja artisteista. Vaikutteina olivat mm. Ultravox ja Duran Duran. Biisit olivat Timon, joka myös lauloi, minä soitin bassoa.

 

 

 

 

 

 

 

Yläasteella soittoharrastus vakavoitui ja sain musiikinopettaja Jouko Lingolta Veitenmäen yläasteella muutamia soittotunteja, yhdessä uuden ystäväni Timo Rannan kanssa. Huomasin heti, että soittotaito ei niinkään kiinnosta minua, vaan halusin opetella tekemään lauluja, mahdollisimman nopeasti. Suurimmiksi esikuvakseni tuolloin olivat tulleet The Beatles ja  Simon & Carnfunkel, joiden lauluja harjoittelin innokkaasti. Olin myös suuri bluesin ja kantrin ystävä jo varhain.

 

Lukioaikaan muodostuivat jo ensimmäiset bändit. Ensimmäinen niistä oli The Atlantic, joihin kuului ystäväni Timon lisäksi Mika Virtanen bassossa, Jouni Siirtola kitarassa ja Tomi Murto rummuissa. Harjoittelimme Littoisissa Tomin kotitalon piharakennuksessa ja soittelimme niitä näitä, valsseista Hurriganesiin. Liityin bändiin aluksi vain soittamaan toista kitaraa (isäni osti minulle ensimmäisen sähkökitaran, Dian Les Paul -kopion ja Yamahan transistorivahvistimen) mutta koska siihen asti yhtyessä laulaneella Jounilla oli vaikeuksia yltää Hurriganesin Only One -kappaleen korkeimpiin kohtiin, hänellä kun oli äänenmurroksen myötä tullut melko matala ääni, aloin minä laulaa onnistuttuani biisin korkeimpien nuottien kanssa. Siitä alkoi laulajan urani.

 

 

 

 

 

Komppia hoiti rumpukoneet. Jossain vaiheessa konetta käytti Björn "Gugge" Wasenius Linndrum -koneella, myöhemmin Timo ohjelmoi itse kompit ja T. Voxin muodosti vain me kaksi ja kone.

 

 

AIKUISUUS

 

Minulla oli myös trio, nimeltään Kimmo Junttila Group, nyt jo edesmenneen basistimme Kimmon mukaan. Rummuissa oli Joni Saira. Soitimme omia biisejäni ja mm. James Brownia ja trioversioita 80 -luvun hiteistä, kun Soft Cellin Tainted Love. Osallistuimme myös Rockin SM -kisoihin nimellä Wehni Bänd (isoveljeni Karin nimiehdotus..) ilman menestystä, mutta kokemusta rikkaampana.

 

Samoihin aikoihin minut värvättiin laulajaksi, tai oikeastaan räppäämään bändiin nimeltä Funktrump. Se oli ensimmäinen askel kohti Suurlähettiläitä, olihan bändin rumpali oli Mikko Mäki ja saxofonia soitti Kari Hurri, tulevat bändikaverini. Funktrumpin kanssa teimme muutaman nuorisotalokeikan ja yhden kolmen kappaleen demon, mutta into loppui melko pian. Minä, Kari ja Mikko jatkoimme soittamista yhdessä ja pikkuhiljaa alkoi muodostua esivaihe Suurlähettiläistä. Mukaan tuli ensin Kaappo Karvala koskettimiiin, sitten Risto Åkermann kitaraan minun soittaessa bassoa. Teimme jonkun keikankin nimellä Akashi, vaihdettuamme ensin laulukielen englannista suomeen - tämä tapahtui pian sen jälkeen kun Finnlevyn Timo Lindström siihen kehoitti kuultuaan demoamme.

 

 

Aluksi soitin itse bassoa ja kävin pari vuotta Oulunkylän Popjazz -opistossa Jakke Leivon bassotunneilla. Pian ryhmään kuitenkin liittyi basisti Anssi "Andy" Saarnilehto ja pystyin keskittymään kitaraan ja lauluun paremmin. Petri Viitala tuli mukaan tenorisaksofoninsa kanssa Karin ollessa työharjoittelussa Sveitsissä. Kun Kari palasi, päätimme pitää molemmat saksofonit, eli alton ja tenorin bändissä, mistä syystä Suurlähettiläillä on aina ollut omanlaisensa soundi torvisektiossa. Trumpetti saatiin myös "vakinaistettua" kun Pekka Vaaherkumpu liittyi orkesteriin hieman myöhemmin. Soitimme muutamissa opiskelijabileissä ja vastaavissa jo ensimmäisiä tulevia Suurlähettiläät -biisejä. Silloin keksimme nimen Soulin Suurlähettiläät, koska meidän piti keksiä jotain, mitä opiskelijabileiden järjestävät voivat laittaa flyeriinsä.

 

 

1980 -luvun lopulla soitin myös perkussioita orkesterissa nimeltä Sad But True. Oikeastaan lähinnä konga- ja bongorumpuja. Yhtye oli entisen jääkiekkoilijan Jali Wahlstenin ja valokuvaaja Antti Viitalan projekti, johon he värväsivät Lähettiläistä minut, Petrin ja Kaappon. Basistina oli Anssi Mäkelä. Pääasia oli hyvä tyyli ja bossanova, vähän varhaisen Everything But the Girl -yhtyeen malliin. Laulajana toimi Minna Pennanen. Soitimme muutamia keikkoja, mm. DBTL:n klubeilla ja teimme myös pari yhteiskeikka Lähettiläiden kanssa. Se oli kätevää, olihan osa soittajista molemmissa bändeissä.

 

Kun olimme - vielä nimellä Soulin Suurlähettiläät - vuonna 1988 keväällä voittaneet Radio Auran Aaltojen järjestämän Rokkiraati -kilpailun ja kitaraan tuli Hannu Korkeamäki, alkoi tapahtua. Auran Aaltojen seuraavana vuonna kustantama single 'Pitääxunaina/Peiton alla' ajautui EMI:lle - Hannun ja yhtiössä töissä jo tuolloin olleen Wemppa Koivumäen avustuksella - pääsimme tekemään levytyssopimuksen. EMI:n  tuotantopäällikkönä toimi silloin Neumann. Etuliite 'Soulin' jäi pois ja Suurlähettiläiden tie alkoi, isolla vaihteella.

 

T.Vox basistina Turun Martinsillan nuorisotalolla n. 1985

1. lehtijuttu Rannikkoseudussa joskus -82

Funktrumpin jälkeen Karin ja Mikon kanssa.Kuvan otti Jouko Haavisto

Sad But True.

Koska tämä on oma biografiani, tulemme tekemään tarkemman stoorin Suurlähettiläistä omalle sivulleen.

 

Viiden vuoden, noin viidensadan keikan, neljän albumin, sekä kokoelmalevyn jälkeen takki alkoi olla tyhjä ja päätimme pitää pienen tauon vuonna 1996. Itse olin jo jonkin aikaa hautonut ajatusta soololevystä ja nyt oli sen aika. Tein kasan biisejä, sopimuksen Sony Musicin kanssa ja levyä lähti tuottamaan Tommi Lindell. Rumpuja soitti Sami Kuoppamäki, bassoa Maka Lahtinen ja kitaraa Mirka Lindström. Lisäksi akustista kitaraa soitti Vesa Anttila. Melkoinen vauhtisokeus ja luja itseluottamus päällä 'Jussu' -niminen levy julkaistiin, promoa tehtiin Jyrki -ohjelmaa myöten, mutta vastaanotto ei ollut kummoinen, ihan ymmärrettävistä syistä. Biisit eivät olleet kaksisia, ehkä paria kappaletta lukuunottamatta. Sain kasaan kuitenkin hienon bändin, jonka kanssa tein jonkin verran keikkoja, puolityhjille saleille tosin.

 

Heikosta menestyksestä huolimatta päätimme Sonyn kanssa lyödä löylyä lisää ja koska osa Suurlähettiläiden jäsenistä oli saanut perheisiin lisäyksiä, minulla oli aikaa tehdä lisää soolomateriaalia. Tällä kertaa tuottajana kanssani hääri ystäväni ja bändikaverini lähettiläistä, Kari Hurri. Levy äänitettiin Clayland -studiolla, joka oli pitkäaikainen treenikämppämme ja jonka remontin olimme juuri saaneet - tai Kake oli saanut - valmiiksi. 'Mikään ei tunnu' -singlen tuotti Kalle Chydenius. Bändissä oli jo keikoilla kanssani kierttäneet Jari Varjo rummuissa, Maka Lahtinen bassossa ja Olli Siikanen kitarassa. Lisäksi jousia soittivat Lehtisen sisarukset Tuomas, Lottaliina ja Lauratuulia. Taustoja kanssani lauloi Toni Nuotio. 'Florida' ilmestyi 1999. Levyllä oli ihan kelpo ralleja, mutta radiot eikä yleisö innostuneet nytkään.

 

Jälkeenpäin nähtynä heikohkon biisimateriaalin lisäksi soololevyjen menestymättömyyteen saattoi vaikuttaa se, että vuosina 1995 - 2004 Suurlähettiläillä oli kolme biisiä kaupallisten radioiden kymmenen soitetuimman biisin joukossa. Ymmärrettävää, ettei soolobiisit mahtuneet soittoon. Se kuitenkin on vain osa tarinaa.

           © Jussu Pöyhönen Official

Kuva: Sanna Lehto